tiistai 29. joulukuuta 2015

Minipuuhia pakkaspäivänä

Kompensoin tänä vuonna tekemättä jäänyttä "oikeaa" piparkakkutaloa tekemällä joulun välipäivinä minikokoisen piparitalon Fimo-massasta. Ohje on Maria Malmströmin syksyn uudesta kirjasta Nukkekoti Väinölän joulu. Kirjassa on monia kivoja joulujuttuja pienoiskoossa toteutettavaksi. Ja vaikka ei aina ehtisi tai osaisi tehdäkään, niin kirja on kertakaikkisen ihastuttava jo pelkästään selattavaksikin. Minulla tuo kirja on kirjaston lainakirja, mutta voi olla, että joudun jossain vaiheessa hankkimaan kirjan ikiomaksi... ;) "Kuorrutuksessa" on helmiäisen väristä kohoväriä, jota töpöttelin uunipaistamisen jälkeen. 


Tein myös pienenpieniä joulutorttuja. Torttuja oli tosi mukava tehdä, ja noita olisin kyllä voinut tehdä vaikka kuinka paljon. Nämäkin on Fimo-massasta; valkoista ja ruskeaa sekoitettuna "taikinassa" ja "luumusydän" mustalla Fimolla. Tortut ja talo pitää vielä lakata, niin niistä tulee varmasti aika kivat. 
Tämäkin monella on kivaa hommaa, mistä vaan aikaa tähänkin harrastukseen liikenisi... ;) 




maanantai 28. joulukuuta 2015

Joulukalenterisukat

Kerrankin jotain valmista neulerintamalla :) nimittäin nämä Niina Laitisen ideoimat Joulukalenterisukat.


Neuloin sukat idean mukaisesti jokapäivä joulukuun ensimmäisestä päivästä aattoon saakka. Kiva idea, ja sopivan helppo kirjoneulemalli, että mielenkiinto säilyi ja homma ei tyssännyt liian vaikeaan malliin tai moniin eri lankoihin ja niiden sotkuihin. Joulukuun aamut oli jännittäviä, kun aamulla piti ensimmäiseksi tarkistaa, minkälainen malli tänään on neulottava. Lankana on 7 veikan punainen ja luonnonvalkoinen. Nämä oli kyllä sen verta mukavat tehdä, että olen miettinyt tekeväni toiset samanlaiset. Facebookissa moni neuloja on esitellyt omia sukkiaan ja idea raitalangan ja yksivärisen yhdistämisestä vaikuttaa aika kivalta.... Saapa nähdä kummat ehtivät ensin puikoille; Anelmaiset vai nämä? Luvattu on pakkasta, joten sen puoleen keli on mitä mainioin villasukkapuikottelulle.... Ja lomaakin on vielä viikko edessä :)


keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Joulunalusherkkuja!

Kyllä vaan on joulukuu kulunut äkkiä. Huomenna on jouluaatto ja sitten kohta uusivuosi. Lomapäivät ovat sujahtaneet kuusen hakemisessa, kyläillessä sekä jouluherkkuja tehden sekä maistellen. Viimeisimpinä herkkuna tein poropiirakoita sekä daim-suklaata. Voin suositella, herkullisia olívat kumpainenkin :) 


Poropiirakoiden ohje löytyi Yhteishyvän 12/2015 jouluruokaliitteestä. Näitä tein jopa pari satsia, koska olivat niin makoisia. 
Daimin ohjeen löysin ihan sattumoisin netistä, ja koska kaikki aineet löytyivät kaapista, niin pakkohan tuotakin oli kokeilla. Ohjeessa mantelijauhetta sekä sokeria ja hitunen suolaa. Päälle sulatin n. 150g maitosuklaata. Jääkaappijähmettymisen jälkeen leikkasin paloiksi ja nautinto kahvin kanssa on taattu! 
Tänään hankin loimusavustettua lohta ja liedellä kiehuu riisipuuro. Herkkuja siis tänäänkin luvassa.


Maa on hitusen verran valkoinen, joten josko sitä nyt valkoista joulua ainakin pienesti uskaltaisi toivoa?!

torstai 10. joulukuuta 2015

Joulukortit vihdoinkin valmiina

Tänä vuonna joulukorttien teema oli kyllä hakusessa. Tein ja tein ja sitten totesin, että ei tälläistä ja ei kun uudestaan kortit mietinnän alle. Vihdoin ja viimein löysin kivan tähtimallin, josta jossakin blogissa oli tehty ikkunakoristeita.  Samaisessa blogissa vinkattiin, että nämä voisi olla kivoja pienempinäkin. Tuumasta toimeen ja voila tämmöisiä niistä sitten syntyi: tämän vuoden joulukorttiteema on siis tähti!


Tähtiä oli kiva taitella, ja tuo kolmiulotteisuus näyttää kortiss ihan kivalle. Tähdet ovat nopeita tehdä ja niinpä sarjatuotantona valmistuivatkin tämän vuoden kortit loppujen lopuksi nopsasti. Paperit ja korttipohjia olivat pääasiassa vanhoja, viime vuodelta, paitsi tuo piparipaperi on MajaDesignin tämän vuoden joulupapereita. Löytö Kädentaitomessuilta Tampereelta. Korttiaskartelu on ihan kivaa puuhaa, kunhan ideat on selvät. No, nyt nuo on kasassa ja voin keskittyä muihin juttuihin. Onhan tässä vielä kaikenlaista tehtävää. Innostuin Facebook-ryhmän villasukkajoulukalenterista, ja olen nyt sitten kaiken muun ohella koittanut neuloa sukkaa päivittäin. Se on kyllä koukuttava kalenteri, sillä joka aamu on heti herättyä pakko kurkistaa uuden päivän mallia. Usein neulominen vaan venyy kymppiuutisten aikoihin, sillä vasta silloin ehtii kunnolla istahtamaan ja nauttimaan uudesta kirjoneulemallista.


 
Nämä ovat sitten ns. ensimmäisen tuotannon kortteja, nämäkin kyllä päätyivät punaiseen kirjekuoreen odottamaan ensi maanantaita, jolloin laitan kortit matkaan.

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Voihan Piparit!

Kun ääni on poissa, mutta muuten jotakuinkin kondiksessa, voi keskittyä hiljaa ja huolella pipareiden paistoon. Tänään oli siis piparipäivä :) Ostin pari vuotta sitten puudelimuotin, jolla olen siitä lähtien tehnyt pipareita. Puudelipiparit saavat vielä mustan kuorrutteen. Kyllä, meillä piparit koristellaan mustiksi, koska kotona asuu musta villakoira, joten ei voi, eikä pysty muita värejä edes ajattelemaan... En tiedä, pitäisikö tehdä vielä toinen satsi jotain muita kuvioita ja päällystää ne puolestaan jouluisimmilla ja värikkäämmillä kuorrutteilla. Pipareiden leipominen on kyllä mukavaa puuhaa, vaikka itsessään pipareita meillä syödään aika vähän, mutta silti joka vuosi niitä on saatava tehdä. Joulun tuoksuihin kuuluu ehdottomasti pipareiden tuoksu, ja nyt meillä leijailee juuri se. 


Kivaa puuhaa näin arjen keskellä. Vielä reilu viikko töitä ja sitten laskeuduin joululomalle. Jippii!!! Paljon on tosin hommia ennen kuin voi huokaista, mutta ehkäpä tässä ennättää... Joulukortit sentään ovat jo valmiina kuoressaan odottamassa postimerkkiä. Pitääpä muuten muistaa kuvata ja laittaa näytille, että ensi vuonna sitten muistaa millaisia tänä vuonna tuli tehtyä :)



sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Hyvää itsenäisyyspäivää

Huolimatta vaakatasossa ujeltavasta tuulesta ja vesisateesta, sisätiloissa on lämmintä! Tämä päivä on mennyt perinteisesti töiden parissa kotitoimistossa, mutta myös aamupäivän ulkoilu oli piristävää. Olen tehnyt aina joulukortit valmiiksi itsenäisyyspäivänä, mutta tänä vuonna en taida ehtiä enkä jaksaa, sillä flunssa koputtelee jäsenissä ja olo on aika vetämätön. Nytkö se sitten iskee??? Onneksi Linnan juhlia voi katsella villashaalin alta ja lämmin glögi kuuluu ehdottomasti telkkari-iltaan. Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!


sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Ensimmäisen adventin riisipuuro ja pestosämpylät

Adventista alkaa meidän torpan riisipuurokausi! Yksi parhaimmista joulun makuelämyksistä on ehdottomasti pitkään hautunut riisipuuro. Niinpä tänä aamuna keitin ja haudutin kattilallisen puuroa. Riisipuuro ei ole riisipuuroa ilman sokeria ja kanelia. Vaikka puuroa syödään ympäri vuoden, niin jotenkin riisipuuro on aivan erityisen maukasta näin pimeimpään vuodenaikaan. 



Lisäksi satuin sattumoisin nettiä selaillessani löytämään juureen tehtyjen pestosämpylöiden ohjeen, joten päätin kokeilla niitäkin ja hyvältähän nuo maistuivat. Sämpylöiden ohje on hieman muokkailee, mutta pääpiirteissään jotakuinkin näin:
Juuritaikina:
2,5 dl maitoa
1rkl siirappia
puolikas pss kuivahiivaa
2,5 dl vehnäjauhoa

Maito lämmitetään reilusti kädenlämpöiseksi, ja siihen lisätään siirappi. Sen jälkeen kuivahiiva, joka sekoitetaan. Lopuksi vehnäjauho. Taikina jää löysähköksi. Laitoin juuritaikinakulhon kohoamaan vesihauteeseen, tarkoitus on että taikina alkaa kuplia.

Sämpylätaikina:
1tl suolaa
3dl vehnäjauhoa
noin dl vihreää pestoa 

Kuplivaan juureen lisätään sämpylätaikinan ainekset ja alustetaan kiinteäksi taikinaksi. Taikinasta leivotaan sämpylöitä ja annetaan kohota n. 15 min. Sitten uuniin 200 astetta n. 15-20 min. Voitelin sämpylät ennen paistamista ihan vedellä, jolloin niistä tuli sisältä oikein pehmeitä ja ulkoa rapeita. 


Näillä herkuilla meillä ensimmäisenä adventtina siis herkuteltiin. Hyvää ensimmäistä adventtina kaikille täällä piipahtaville. Nyt joulukorttien kimppuun. 


sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Loput herkut glögikutsuilla

Aikaisemmin jo postailin RockyRoad herkusta ja nyt sitten loput herkut kuvina esille.


Tein glögikutsuilleni minitorttuja omena-kanelitäytteellä+ranskanpastilli makuna päällä, sektorijuustokakkua vaniljamoussetäytteellä, kolmen juuston piirakaa, itsetehtyjä lihapullia, pieniä ruisnappeja juusto- ja kinkkutäytteellä sekä cocktailpiirakoita ja munavoita.


 Sektorijuustokakku oli kyllä hyvän makuista. Ohjeen nappasin Kinuskikissan-sivuilta ja koristeluun valitsin makuja oman maun mukaan. Pohja on piparkakkumurua ja voita, täyte 4x50g vaniljavanukasta yhdistettynä 4dl vispikermavaahtoon (+liivatelehtiä 6kpl). Vuorokausi hyytymisaikaa jääkaapissa ja ennen tarjoilua koristelut sektoreittain. Tosi helppo ja ulkonäkö muuttuu heti toiseksi kun vaihtaa koristeita. 


Joulun odotus on nyt siis alkanut hyvässä seurassa. Suklaaglögiä ja mustikkaista glögiä keitelty, joten nyt voikin sitten keskittyä askartelupuolelle....joulukortti-idea on vielä hakusessa...




perjantai 20. marraskuuta 2015

Rocky Road

Vihdoin ja viimein tein Rocky Road herkkua! Miten olenkin onnistunut välttelemään kyseistä herkkua näin kauan? Nyt taisin löytää oikein herkkujen herkun. Netti on pullollaan vaikka millaisilla täytteillä tehtyä Rocky Road suklaata. Tsekkailin ja päädyin suklaan kanssa minivaahtokarkkeihin ja murokekseihin. Tuon ohjeen taisin bongata Kinuskikissan sivuilta. 
Rocky Road on helppo ja vaivaton herkku, joka sopii monenlaisiin juttuihin. Itse tein tätä herkkua huomisia pikkujoulu-tupareita silmällä pitäen. Suklaata jäi vielä kaappiin, joten taidan vielä dipata kuivattuja aprikooseja sulatettuun suklaaseen... Pitkästä aikaa leivontajutut kiinnostaa taas, Rocky Roadin lisäksi tein vaniljatäytteistä juustokakkua piparipohjaan sekä kolmen juuston piirakkaa. Koristelut saavat odottaa huomiseen. 


sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Uusi harrastus 😊

Voihan minit sentään!! Olen ihan koukussa...nimittäin ministelyyn. Liityin syksyn alkaessa paikalliseen nukkekotikerhoon, enkä alussa tiennyt mihin kaikkeen tämä on johtanut. 

Muutaman vuoden ajan mielessäni on liikkunut ajatus pienen sekatavarakaupan perustamisesta nukkekotikoossa. Puinen tiski ja vaaka siinteli mielessäni, ja tänä syksynä sitten päätin tehdä tuolle haaveelleni jotain. Koko syksy on ollut yhtä uuden oppimista. Joka toinen viikko kokoontuva kerho on opettanut, että mikään ei ole roskaa ja vain mielikuvitus on rajana, kun nukkiskoossa ideoidaan uusia juttuja. Metalliset tuikkukynttilän  "raamit" tai maitopurkin muoviset korkit ovat avanneet aivan uuden maailman minulle. Hämmästelen joka kerta taitavia kerholaisia, jotka ideoivat ja toteuttavat mielestäni mahdottomasta mahdollista ;) Mielikuvitus on kehittynyt syksyn aikana hurjasti, kun yritän väkerrellä ja miettiä mitä mistäkin saisi aikaiseksi.

Tänään kerhomme järjesti nukkekodin kodinkoneiden näpertelypäivän. Teimme porukalla kahvinkeittimen ja muita pieniä kodinkoneita. Kahvinkeitin oli yllättävän haastava, mutta hyvällä tavalla opettava. Tekemisessä sai kokeilla balsan leikkaamista, hiomista, pienen reiän tekemistä muovihelmeen, sekä kynsilakalla maalaamista (oikean värisävyn saamiseksi). Tälläisen sain noin neljän tunnin ahertamisen jälkeen aikaiseksi...


Lisäksi ehdin tehdä talousvaa'an, joka olikin huomattavasti helpompi tehdä kuin tuo kahvinkeitin.


Muutamia juttuja vielä varastoon ja kaupan hyllyt alkavat hahmottua. Nyt vaan pitää päättää, että teenkö ekaksi ns. yhden huoneen roomboxin vai pitäisikö sittenkin tehdä ihan kunnon nukketalo? Varastossa odottaa lapsena saatu Lundbyn nukkekoti, joka entisöinnillä varmasti tulisi edukseen. Taas on siis yksi projekti saanut alkunsa...saapa nähdä miten tämä lähtee tästä kehittymään ;)

Takana on kaiken kaikkiaan mahtava viikonloppu; eilinen vierähti Tampereen Käsityömessuilla ja tänään siis tuo näpertelykurssi. Tampereen messuista myöhemmin lisää, sieltäkin mukaan tarttui yhtä sun toista mukavaa ja ainakin miljoona ideaa!! 




torstai 12. marraskuuta 2015

Tähtiä, tähtiä

Innostuin tekemään helmistä ja valmiista tähti-aihioista tähtiä. Näin idean syksyllä kädentaitomessuilla ja hommasin tähdet. Helmiä minulta löytyi omasta takaa, sainpas taas helmivarastoa tyhjemmäksi ;) 


Hopea tuntuu tällä hetkellä omimmalta väriltä. Hopean hohto on jotenkin kaunis ja etenkin tähän päivään sopiva, sillä tänä aamuna satoi lunta!!! Maa oli aamulenkillä koiran kanssa ihan valkoinen ja ankea pimeys tuntui heti asteen verran valoisammalta. 
Tähtiä on tarkoitus antaa pikkumuistamisina, ja saatanpa ripustaa noita omaan kotiinkin ikkunoita piristämään. Pimeyden torjuntaa aloin ehkäistä eilen kaivamalla valosarjoja esille. Jo ihan pienet leditkin tuovat piristystä keskelle ankeaa marraskuuta, noh onneksi kohta ollaan jo puolivälissä kuuta...


sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Amarylliksen tuunaus

Tuunasin tarjouksessa olleen Amarylliksen nopeasti ja helposti kauniimman näköiseksi. Muovinen kääre kukan alun ympärillä on varsin ankea, mutta sammal, kaunis ruukku ja muutama helmi rautalankaan kiepautettuna muuttaa kukan ilmeen heti. Vaihdoin Amarylliksen sipulin muoviruukusta toiseen, ja lisäsin multaa. Sen jälkeen kaivelin varastosta kivan ruukun ja laitoin kukan siihen. Vihreä sammal on jo pelkästään kiva lisä kukkaan, mutta päätin vielä kokeilla jotain koristuksia.  Monenmoisia helmiä löytyy omasta takaa, ja ohueen rautalankaan pujotettuna niistä saa kivoja helmirimpsuja. Laitoin vielä itsetekemäni "lumihiutaleen" sipulin kylkeen ja siinäpä se sitten olikin. Mielestäni ihan kiva Isänpäivä-vieminen. :)



Kuistilla odottaa toinen Amarylliksen sipuli, joka pitää vielä istuttaa. Olen yleensä istuttanut sen puolessa välissä marraskuuta, että se valmistuu juuri jouluksi. Taidan siis odottaa vielä muutaman päivän tuon sipulin kanssa ennen kuin laitan sen kasvamaan. Sammalta ja jäkälää on vielä haettava lisää, suunnitelmissa vielä ainakin kransseja tekeminen. 



sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Halpa henkivakuutus

Illat alkavat olla jo sen verran pimeitä, että heijastin on must juttu ulkona liikuttaessa. Kaivelin vanhoja heijastimia ja päätin tuunailla niitä vähän siistimmiksi. Syksyn Ihana-lehdessä oli kiva idea vaijeriin pujotetusta ja erilaisilla helmillä koristelluista heijastimista. Perusheijastimeen saa kivaa twistiä, kun sommittelee erilaisista helmistä itselle mieluisia värisuoran. 


Sydän-ja pöllöheijastin ovat "painavia", joten käytin niiden kanssa lasi-ja kivihelmiä. Sensijaan tuo pyöreä heijastin on kevyt, joten ajattelin lasi-tai kivihelmillä siitä tulevan liian raskas, joten päädyin puuhelmiin. Vaijerin päähän kiinnitin kiinnityshelmen avulla pienet avaimenperälukot. Tarvittavat matskut löytyivät varastoista, joten halvaksi tuli tämä tuunauskokeilu, ja aika kivoja noista tulikin.


Työlaukkuun haluan heijastimen, vaikka onkin heijastin, niin menee myös ihan kivana "koruna" piristämässä tummaa laukkua. Ulkoilutakkiin pitää myös muistaa lisätä heijastin hihaan roikkumaan. Sen verran pimeää on, että toisille tiellä liikkujille on fiksua ilmoittaa itse itsestään :)


torstai 29. lokakuuta 2015

Superfoodia!

 Tulipa hurahdettua superfoodeihin. Ensin lehtikaalia ja chia-siemeniä, nyt lisänä maca-jauhetta ja lesitiiniä kera erilaisten pähkinöiden.
Illalla meillä surisee blenderi, jolla olen surautellut terveellisiä smoothieita aamupalaksi. Joukkoon heitän marjoja, kuten mustikoita, vadelmia tai mansikoita. Pakastetut mustikat ovat pelkästään "mauttomia" ja sulaessaan muuttuvat vetisiksi, mutta tehosekoittimessa sekoittuessaan rahkan, jogurtin ja muiden ainesten kanssa niistä tulee todellista herkkua! Olen vallan ihastunut kokeilemaan kaikkia uusia juttuja, ja tämä on kyllä nyt koukuttanut todella....

Kokeilin lehtikaalisipsejä. Ja, no en hirveästi pitänyt, mutta siinähän nuo nyt tuli testattua. Jotenkin se terveellisyyspointti kärsii, kun paahdettuihin lehtiin lisätään suolaa. Ihan jännä kokeilu, mutta ei mitenkään must-juttu minulle jatkossa. 


Lehtikaali ihan tuoreena tuo varmasti kivan säväyksen juotaviin smoothieisiin. Pitää varmaan kokeilla ensi tilassa. Nyt kupissa on kuitenkin ensimmäiset glögit (mustikkatwistillä) ja LU:n pipari. On muuten parhaimman makuinen pipari kaupassa myytävistä....

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Kukkasipulit maahan

Eilen saatiin vihdoin ja viimein haravointihommat loppuun. Samalla raivasin kesäkukat kompostiin ja siirtelin ruukut talvisäilöön. Pidin itselleni "porkkanana" pihatöiden loppuunsaattamisessa, että en saa/enkä pysty istuttamaan ensi kevään kukkasipuleita, jos kukkapenkki on täynnä lehtiä ;) Ilmeisen toimiva kikka, koska eilinen haravointiurakka oli melkoisen "kevyt". 
Ostin sipuleita alennushinnoilla, ilmeisesti kuuluin paikallisessa agrimarketissa "myöhäisherännäisten" joukkoon, koska myyjä kehotti pikapikaa istuttamaan sipulit (ja tästä kehotuksesta on jo puolitoista viikkoa ;o) No, sainpahan edullisesti ja ainakaan meillä ei maa ole vielä jäässä, joten istutushomma oli sinällään helppo.


 Laitoin sipulit kananmunakennoihin (niksipirkan niksi ;)). Vaivaton ja samalla kenno suojelee jäätymiseltä jonkin verran.Nytpä sitten vaan ensi kevättä odottamaan, on meinaan niin paljon uusia tuttavuuksia minulle tulossa. Toivottavasti vaan pihassa ei ole myyriä, jotka innostuvat istutuksistani...


Laitanpa vielä itselleni muistiin, mitä kaikkea maasta pitäisi ensi keväänä puskea:
Kukkasipulilajitelma;
- Isokevättähti
- Balkaninvuokko
-Syklaaminarsissi
-Tummahelmililja
- Kultasahrami
- Kevätkurjenmiekka
- Idänsinililja
- Isokevättähti, sininen
- Villitulppaani
Lisäksi:
- Krookuslajitelma
- Narsissi "Tete"
- Isoja punaisia tulppaaneja

Olipa ihana istuttaa ensi kevään kukkaloistoa. Tänään sitten hain metsästä sammalta, ja suunnittelen jonkinlaista pikkukuusi-sammal-jäkälä-käpy-asetelmaa terassille. Kyllä luonto on täynnään mitä ihanimpia materiaaleja. Ensi viikonlopuksi on suunnitteilla metsäretki ja lisää matskujen hakua sieltä. 

torstai 22. lokakuuta 2015

Syysloman saldo

Kovin nopsaan on lokakuu kääntynyt loppupuolelle. Viime viikolla oli lomaa ja tällä viikolla arki on palannut. 
Viime viikolla olin joka päivä joko metsässä tai pihalla. Syystyöt (lue: haravointi...) pihalla vei useamman päivän ja tällä viikolla iltoja. Lehtiä kun tuntuu puissa riittävän. Jemmaan ostetut kukkasipulit pitäisi vielä ennen lumien tuloa ehtiä istuttamaan, aikomus oli jo viime viikolla, mutta empä vaan ehtinyt.

Sitä mukavampaa osiota viime viikolla edusti metsään suuntautuneet retket innokkaan kaverin kanssa :) Seikkailtiin suppilovahverometsässä, istuttiin eväitä syöden kannon nokassa, kokeiltiin, miten suolla on hetteinen maaperä, kerättiin karpaloita! Tankattiin syyskirpeää ilmaa ja auringonpaistetta. Ihan mahtavaa. Ja taisipa koirakaverikin tykätä retkistämme. 




Tällä viikolla säät ovat sitten kääntyneetkin sateisempaan suuntaan, vettä vihmoo ja tuulee. Juuri oikealla viikolla sattui tuo loma siis olemaan. Ulkoa on hyvä siirtyä sisätiloihin, kaivautua sohvan nurkkaan ja ottaa kutimet esille sukkaprojekteja siis pukkaa... Ja olenpa myös aloittanut jotain uutta juttuakin. Uutta siis minulle... Haaveenani oleva tilkkupeitto on ottanut ensimmäisen askeleen :)

Nämä kurkut ovat jo syöty aikoja sitten, mutta kun ne omasta kasvulavasta kasvoivat, niin pitäähän ne nyt kuvata ja postata ensi vuotta silmällä pitäen ;)


keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Ihania, ihania lankoja!!!

Huikeita revontulia eilen illalla taivaalla...
Huikean ihania lankoja lankakaupasta....
Lankesin jälleen ja tällä kertaa syy oli puhtaasti, "kun halavalla sai"... Paikallisessa lankakaupassa yrittäjä teki tilaa syksyn ja talven lanka-uutuuksille ja möi edellisen sesongin lankoja ihan huippuhalpaan hintaan. Normaalisti jopa 20 euron lankakerät olivat yhden päivän ajan 3 euron hintaisia!!! Siis ei kertakaikkiaan noita  voinut jättää ostamatta!!!!

Langat itsessään ovat niminä tuttuja, mutta en ole ennen niistä mitään edes ajatellut neulovani. Rowanin langat ovat huippulaadukkaita ja hyviä neulontavaiheestani, mutta jotenkin ajattelen, että "arvolangoille" pitää olla jokin tietty malli tai tarkoitus. Haaveilen jonkinlaisen huivin neulomisen tuosta villa-silkkilangasta, mutta malli on vielä hakusessa.




Debbie Blissin Glen -lanka näkyy mielessäni pipona. Lanka on ihanan pehmeää ja varmasti lämmintä. Mallia haen myös tähän lankaan. 
Tällä hetkellä on taas niin monta projektia menossa, että ihan hirvittää. Onneksi ensi viikko on lomaviikko, jolloin ehkä jotain keskeneräisiä hommia saa tehtyä. Keskeneräisyyksiä löytyy sekä sisältä että ulkoa... Tulppaaninsipulit odottavat multaan pääsyä ja haravoidaan pitäisi. :)

tiistai 6. lokakuuta 2015

Aamukampaa työpaikalla


 Työkaverini jäädessä eläkkeelle, päätimme pienellä työkaveriporukalla muistaa eläkkeelle jäämistä aamukamman muodossa. Tein kolme "tehtäväkorttikirjekuorta", johon keksimme kysymyksiä työhön liittyen. Koska eläkkeelle jäävä hoiti meidän työpaikan lottorinkiä, niin luonnollisesti kysymyksiin vastaukset olivat numeromuotoisia, ja numeroista sitten muodostui seuraavan lottokierroksen "vakkarinumerot". 
Kirjekuoriin ostettiin myös arpoja kahvitunnilla raaputettavaksi. 
Aamukampa oli ilmeisen mieluinen saajalleen :)




Pienillä jutuilla saa perustyöpäivään piristystä paitsi henkilölle itselleen, niin myös toisille työyhteisön jäsenille. Yhteiset muistot nauruineen ja itkuineenkin tuli viime viikolla muisteltua. Yllättävän paljon työyhteisössä on asioita ja tilanteita, jotka ovat jääneen yhteisinä muistoina mieleen, mutta kuitenkin jokaiselle hyvin eri tavalla. Voi, kun tälläisiä yhteisiä hetkiä voisi olla useamminkin  kuin syntymäpäivien- tai eläkkeelle siirtymisten yhteydessä.  Mutta se ainainen kiire ja jokaisen omat aikataulut sanelevat hyvin pitkälle perusarkea töissä...

maanantai 28. syyskuuta 2015

Räsymatot

Sainpas kuin sainkin vihdoin ja viimein omat räsymattosukkani valmiiksi! Ja sopivasti syksyn kylmetessä nuo valmistuivat. Ihailin pitkin kesää Facebookin Voihan villasukka-ryhmässä villasukkavillitykseksi noussutta räsymattoteemaa. Seiska veikan raitalangoilla neulotut sukat ovat yksinkertaisuudessaan tosi kauniit ja jokainen raitaväri yhdistettynä toiseen raitaan kerrassaan uniikki. Oikeastaan suurin haaste näissä sukissa oli juuri raitakerien valinta. Jokainen raita kun näyttää sopivan kaikkien kanssa, ja lopputulos on täysin jotain muuta kun mitä etukäteen on ajatellut. 



Lankaa jäi jäljelle, joten ainakin tuosta sateenkaarenvärisestä kerästä saa vielä toiset sukat. Hmm, minkähän raidan sitä laittaisi kaveriksi? Paljon on kyllä projekteja tehtävänä. Ja uuttakin aion kokeilla...ilmoittauduin tilkkutyökurssille!!!! Jokohan pitkäaikainen haave oman tilkkupeittoa tekemisestä vihdoin tänä syksynä toteutuu? :) :)