keskiviikko 24. elokuuta 2016

Ministelyä

Se tunne, kun jotain saa valmiiksi! Tänään starttasi meidän seudun nukkiskerho, jossa tehtiin laukkuja ja reppuja. Haaveilin Kånken-repusta, mutta totesin, että on varmaan järkevämpää aloittaa hieman helpommista laukuista. Niinpä teinkin pari matkalaukkua, jossa pohjana on tulitikkulaatikko. Ihan kivat niistä tuli. Simppeliä päällystää kankaalla. Tuosta pyöreästä kassista piti tulla treenikassin, mutta minulla ei ollut siihen tarkoitukseen sopivia kankaita. Jotenkin tuo vaaleanpunainen kuvio ei ole kovin uskottavan oloinen treenikassiksi...joten siitä tulikin tuommoinen söpöstelykassi. Kiva oli nähdä tuttu porukka, ja askarrella porukalla. Tästä se taas käynnistyy, askartelusyksy :)


sunnuntai 21. elokuuta 2016

Kotitekoista pestoa

Tänä kesänä basilika on kasvanut ihan hurjasti. Laitoin keväällä kolmea eri basilikalajia kasvamaan ja parhaimman sadon sain "Bigleaf" lajin siemenistä. Kasvatin basilikan kasvihuoneessa, mutta nostin ruukut pari viikkoa sitten terassille odottamaan jatkokäsittelyä. Basilikaa tuli siis sen verran runsaasti, että päätin kokeilla peston tekemistä. Netti on pullollaan erilaisia ohjeita, joten runsauden pula meinasi iskeä siitä, minkä ohjeen ottaa kokeiltavaksi. Päädyin ohjeeseen, johon laitettiin pinjan siemeniä, parmesan-juustoa ja oliiviöljyä. Valmistus oli helppoa; kaikki ainekset vaan tehosekoittimeen ja sekoitetaan. Lisäsin lopuksi hyppysellisen suolaa ja pippuria, joka antoi kivan vivahteen pestolle. Purkitin peston ja maistelin tuoreen leivän päällä, ja täytyy kyllä sanoa, että maku oli todella hyvä. Ohjeessa luvattiin, että itse tehty pesto on miljoona kertaa maistuvampaa kuin kaupan pesto ja niin kyllä onkin. Herkkua! 


Vielä tuolla on muutama ruukku, joten pitää varmaan vielä tehdä pestoa. Vaikka kyllä basilika maistuu tuoreenakin tomaatin kanssa. Omat tomaatit alkavat kypsyä pikkuhiljaa. Muutamia olen jo maistanut, mutta "pääsato" antaa vielä odotuttaa....

perjantai 12. elokuuta 2016

Räsymatot

Jotain valmista kässärintamaltakin, nimittäin räsymattosukat

Lankana Novitan 7-veljestä; kahta eriväristä raitalankaa. Halusin tehdä jotakin oikein värikästä, pidän väreistä ja mikäpä sen mukavampaa kuin sekoittaa kahta iloisen väristä raitalankaa keskenään. Sekoituksessa on sateenkaarilanka ja hempeämpi pastelliraitalanka. Silmukoita oli yhteensä 48, eli 12s/puikko. Sukat ovat oikein napakat, itselleni hyvin istuvat. Tein kummallakin langalla aina kolme kerrosta, enkä pyrkinyt satuttamaan värejä kohdakkain. Minusta tuli juuri kivan pirtsakat. Fiiliksenä voisi tehdä myös toiset 😊

Muuten onkin kässärintamalla ollut hiljaisempaa. Jotain, mutta ei oikein mitään. No, jospa syksyn tullen saisi petrattua tätäkin.