lauantai 23. huhtikuuta 2016

Kevään ensimmäiset orvokit

Niin, eilen illalla istutin tämän kevään ensimmäiset orvokit. Tulipa niin keväinen olo, kun avasin multapussin ja laitoin orvokit ruukkuihin. Nuo ruukut on siis viikko sitten mattamaalilla maalatut, josta postailinkin aikaisemmin. Viikon aikana sitten Tuunasin hieman lisää; muumikiiltokuva ruukun kylkeen ja narua rusetille. Yksinkertaista, mutta jotain kuitenkin.


Orvokit ruukkuineen päätyivät kummipojan perheeseen, jossa tänään pistäydyin 7-vuotissynttäreillä. Sielläkin oli kovin kasveista innostunut äippä, jonka kanssa oli puhetta, että järkätään taimivaihto jahka kelit ovat lämpenemään päin.



Synttäreiden lisäksi päivä vierähti ulkoilun merkeissä. Sää vaihteli auringon paisteesta räntäkuuroihin. Suomen kevät <3

torstai 21. huhtikuuta 2016

Puutarha - ministelyä

Tänään ministelykerhossa teemana oli puutarha. Bongasin jo talvella nukkekoti Väinölän kirjasta kivoja kevät-ja kesäjuttuja, jotka pistin mieleeni kevään kerhokertoja varten. Lapio ja kuokka oli helppoja toteuttaa ja kaikki materiaalit löytyi vaivatta; tuikkukynttilän kuori, hammastikku ja pika-liimaa. Jotain pientä "säätöä" työvälineet olisivat vaatineet, eli han tyytyväinen en noihin ole, mutta ensikertalaiseksi lapion tekijäksi saa kelvata.


Toisena työnä tein pari multapussia ja siemenpusseja. Nämäkin tosi helppoja tehdä. Tulostin Pinterestistä nuo pussit ja leikkasin ja kokosin. Sisällä oleva "multa" on kahvinporoista. Pikaliima on kyllä näissä minihommissa ehdoton valinta, kunhan vaan varoo sormia liimautumasta. 




Kivaa oli kyllä jälleen kerran. Talven aikana noita minijuttuja on syntynyt sen verran, että kohta oikeasti tarvitsee talon, johon noita saisi asetella. Varastosta löytyy vanha Lundby, on nimittäin oikeasti ryhdyttävä harkitsemaan sen remontoimista. Tämäkin harrastus näköjään vie mukanaan....

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Kaaospunonnalla kori

Kivaa vaihtelua tänään, kun olimme työporukan kanssa paikallisen käsityökeskuksen järjestämällä kurssilla. Hienoa, että työnantaja tarjoaa mahdollisuuden työhyvinvointiin, ja että työhyvinvointia tuetaan kädentaitoihin liittyvillä teemoilla. Meidän työyhteisö valitsi illan aiheeksi paperinarukorin kaaospunontatekniikalla. Olen joskus tehnyt jotain juttuja paperinarusta, mutta korin punontaa en aikaisemmin ole kokeillut. Tarvikkeet koriin on hyvin simppelit: puntti paksua paperinarua ( itse tein limen värisestä), maalarinteippiä sekä muovinen kulho, jonka ympärille kori punotaan. 



Punontatekniikkakin on helppo; punotaan periaatteessa ihan sokin sokin, kunhan vaan alun "kehikko" on tarpeeksi tiivis ja hyvin teipillä muovikulhoon teipattu, niin homma on melkolailla helppoa. Kaaospunonta on nimenomaan pujottelua edellisen alta ja seuraavan yli ilman minkäänlaista logiikkaa. Eli juuri sellaista sopivan "aivotonta" hommaa maanantain työpäivän jälkeiseen iltaan. Tykästyin tuohon limen väriin, jotenkin kivan pirtsakka. Onneksi valitsin limen, vaikka pitkään pyörittelin myös tumman pinkin väristä vyyhteä. Aikaa korin punomiseen meni reilut kolme tuntia, ja jonkin verran saan vielä punontaa jatkaa kotonakin. Kiva askarteluhetki kivojen ihmisten kanssa, ei voi valittaa....ja maanantaikin tuntui ihan siedettävältä. 


lauantai 16. huhtikuuta 2016

Tuunatut kukkaruukut

Kevät alkaa olla jo sen verran pitkällä, että yrtit alkavat kaivata isompia ruukkuja. Käväisin tänään Sinooperissa ja löysin kivan mattamaalin erilaisille pinnoille tarkoitettuun maalaamiseen.  Väriskaala oli laaja, ja päädyin parin kolmen eri sävyn vatuloimisessa turkoosiin. Hiekan sävy ja Old White olisi myös mukavia, mutta ajattelin, että vihreät yrtit ja turkoosisävy käyvät kivasti yhteen. Maali on ilmeisesti aika riittoisaa, sillä purkissa luvataan maalin riittävän jopa 2-4 neliömetrin alalle.


Ekaksi oli kokeiltava kukkaruukkuja. Keksin kivan  idean ensi viikonlopun synttäreille, että tuunaan kukkaruukun (ensin maalia ja sitten jotain kivaa koristusta ympärille) ja istutaan siihen synttärisankarille orvokin. Synttärisankari on 7 vuotta täyttävä kummipoika, joten osaa varmasti itse hoitaa orvokkiaan ja orvokit ovat pidempi-ikäisiä kuin leikkokukat. Toki lapselle on luvassa muutakin lahjaa. Pinterestissä on vaikka miten paljon erilaisia ruukkuideoita kukille ja muille kasvoille. Olipa joku kokeillut perunan kadvatustakin kukkaruukuissa! 

Löysin Sinooperista myös kivankokoisen telamaisen pensselin. Arvoin pitkään, että "tekeekö" tuolla mitään, mutta onneksi ostin, sillä telapensselillä oli tosi hyvä maalata ha ruukun pinnasta tuli sopivan "rosoinen". Huokoisen näköinen pinta sopii hyvin tämäntyyppisiin ruukkuihin. 



Turkoosiväri on kyllä nappivalinta! Ihanan hempeä ja mattapinta tekee ruukuista kyllä niin kivat. Joudun varmaankin kaivelemaan varastosta omat käytetyt ruukut ja tosissaan tuunaamaan ne yrteilleni, jotka kaipaavat jo isompaa kasvualaa.