lauantai 12. marraskuuta 2016

Valohimmeli

Tämmöisen nakkasin kattokoukkuun, ja pakko sanoa, että tykkään ihan älyttömästi! 
Valoputkihimmeli on Taitokeskuksen kurssilla tehty ja tuossa äsken tuunasin vielä nuo roikkuvat kristallit. Ensin kokeilin himmeliä ikkunaan, mutta jotenkin se ei siihen sopinut yhtään. Lasiputket kuolisivat ikkunaa vasten ja jotenkin en saanut sitä suoraan. Sitten keksi kokeilla himmeliä olohuoneen kattoon. Katossa on jo valmiina lampun paikka, mutta eipä tuota lamppua ole tuohon kohtaan tullut hommattua. Nyt siinä siis töröttää lasiputkihimmeli, ja siihen se kyllä sopii tosi hyvin. Ulkona on lumista ja sisällä lämmin, joten kaipa sitä jouluvaloja jo voi viritellä. Itse kyllä miellän himmelit ympärivuotiseksi sisustukseen, joten antaapa mennä vaan...
Tänään pistäydyin askartelukaupassa ja mukaan tarttui mustia pillejä ja ohutta metallilankaa. Himmeliharjoitukset siis jatkuvat. 

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Ruttusukat

Hiljaiseloa blogissa, koska Instagram on tainnut viedä mukanaan ;) No, mutta kässärintamalla on menossa vaikka mitä juttuja. Neulominen on juuri nyt SE juttu, neuloisin mieluusti kaiken aikaa, mutta tänäänkin työjuttuja piti hoitaa ensi viikkoa silmällä pitäen. Nämä ruttusukat valmistui melko reippaalla aikataululla. Lankana on Schachenmayrin Regiaa, ja kyllä oli ihana lanka neuloa. 

Ruttusukat 
Ohje : netistä
Lanka: Regian 6-fädig 
Fiilis: Huippuhyvä neuloa, ihana väriyhdistelmä ja rutut koukuttavia.