torstai 12. marraskuuta 2015

Tähtiä, tähtiä

Innostuin tekemään helmistä ja valmiista tähti-aihioista tähtiä. Näin idean syksyllä kädentaitomessuilla ja hommasin tähdet. Helmiä minulta löytyi omasta takaa, sainpas taas helmivarastoa tyhjemmäksi ;) 


Hopea tuntuu tällä hetkellä omimmalta väriltä. Hopean hohto on jotenkin kaunis ja etenkin tähän päivään sopiva, sillä tänä aamuna satoi lunta!!! Maa oli aamulenkillä koiran kanssa ihan valkoinen ja ankea pimeys tuntui heti asteen verran valoisammalta. 
Tähtiä on tarkoitus antaa pikkumuistamisina, ja saatanpa ripustaa noita omaan kotiinkin ikkunoita piristämään. Pimeyden torjuntaa aloin ehkäistä eilen kaivamalla valosarjoja esille. Jo ihan pienet leditkin tuovat piristystä keskelle ankeaa marraskuuta, noh onneksi kohta ollaan jo puolivälissä kuuta...


1 kommentti:

  1. Noita tähtiä on kiva tehdä. Vain mielikuvitus on rajana helmiä yhdistellessä. :)
    Näin eilen kädentaitomessuilla helmiäisen turkooseja, vihreitä ja roosan värisiä. Ei olisi itselle tullut sellaiset värit mieleen,mutta helmiäinen ja hempeän haalea väri sopivat niihin kyllä todella hyvin.
    Mukavaa viikonloppua sinulle! :)

    VastaaPoista