tiistai 11. maaliskuuta 2014

Helsingin herkkuja!

Visiteerasin viime viikolla Helsingissä ja sain maistella melkoisen makoisia herkkuja. Vai mitäs sanotte näistä Naistenpäivän kunniaksi katetuista herkuista...
Macaron-pikkuleivät ovat jo ulkonäöltään syötävän ihania ja makukaan ei pettänyt :)

Uusi tuttavuus oli Ravintola Silvoplee Hakaniemessä. Ravintola on täynnä erilaisia kasvisherkkuja, joista sai vapaasti koota oman annoksensa ja maksaminen suoritettiin annoksen painon mukaan. Oheinen kuvaus on ravintolan omilta sivuilta kopsattu:

Luonnonmukaisuus

Valmistamme Silvopleen ruoan mahdollisimman pitkälti puhtaista, luomutuotetuista raaka-aineista.

Eettisyys

Suosimme raaka-aineita, jotka on kasvatettu puhtaasti, luontoa ja ihmistä kunnioittaen.

Terveellisyys
Haluamme tarjota tasapainoista, ravintorikasta ruokaa, joka tekee ihmiselle hyvää.

Kohtuullinen hinta
Luomuraaka-aineet ovat kalliimpia kuin tehotuotetut, prosessoidut elintarvikkeet.
Pyrimme silti pitämään
hintamme sellaisina, että Silvopleen ruoka olisi
mahdollisimman monen tavoitettavissa.

Hyvä maku
Ruoan maku on meille kunnia-asia. Silvopleen ruoan on paitsi oltava terveellistä
myös maistuttava hyvältä. Syömme sitä itsekin.

Kierrätys
Silvoplee on jo vuosia kierrättänyt roskansa, biojätteensä ja pakkausmateriaalinsa
– tehdään se yhdessä!

Omassa annoksessani kohtasivat kaikki edellä mainitut seikat. Ruoka oli hyvää, terveellistä ja ennen kaikkea luonnonmukaista ja eettiset arvot huomioonottavaa. Voin suositella ravintolaa kaikille!  http://silvoplee.com/ 
Ravintolan lisäksi vieressä on myös smoothie-baari, josta saa mitä erilaisemmista aineksista valmistettuja smoothie-shotteja. Tarkoitus oli maistaa jälkiruuaksi myös niitä mutta ruoka-annos oli sen verran täyttävä, että jälkiruokaa en jaksanut syödä. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti