maanantai 6. kesäkuuta 2016

Kesäloman aloitusta

Vihdoinkin lomalla! Takana ehkä vuoden kiireisin viikko erilaisine ohjelmanumeroineen: töissä PopUp- liikuntapäivä, pesismatsi, koulun vahvan- kisa, näytelmäesityksiä, kevätjuhlia peräti kolme kertaa ja lisänä vielä illanviettoa ja vuoden kuulumisten kertaamista. Johan tuossa yhdelle viikolle saldoa on. Kotona sitten pihahommia; kasvihuoneen laittoa, kasvien istuttamista, kukkien istuttamista sekä yrttien siirtoa isompiin ruukkuihin. Lämmin ilma siivitti viime viikolla kaikkia edellä mainittuja juttuja, ja sitten kun loma vihdoin koitti, niin ilmankin muuttuivat roimasti kylmempään suuntaan...nyt olenkin sitten roudannut ruukkuja sisälle, peittänyt hallaharsoilla ja miettinyt pitkin iltaa, että onko tässä mitään järkeä.... No, mutta lomalla toki on aikaa.
Lomalla on aikaa myös tehdä hyvää ja kauniin näköistä salaattia. Leikkailla vaikkapa sydämenmuotoisia melonin paloja....tai viikkailla serveteistä kauniin näköisiä. No, kaikkia näitä on ensimmäiseen lomapäivän mahtunut. Koiruuden kanssa pitkä lenkki raikkaassa ilmassa, salaattia ja villasukan kutomista. On ollut ihan kivaa, rentoilua ja ilman aikataulua. Tykkään! Kässäprojekteja on niin monta, että joka ilmanalalle kyllä löytyy tekemistä. Tänään siis villasukkaa ja varmasti huomennakin, sillä myrskysäätä ja vesisadetta on loppuviikoksi luvattu. Onneksi noita sukkia puuttuu vielä aika monet, joten tietääköhän, mitä tehdä. 








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti