Retki oli todella antoisa. Retken johtajana toimi henkilö, joka kertoi harrastaneensa lepakkojen tutkimista useita vuosia. Oli todella mielenkiintoista kuulla alussa, miten lepakot käyttäytyvät, miten ne elävät ja saalistavat. En ollut tiennyt, että lepakkolajit, erit. isoviiksi- ja pikkuviiksisiipat ovat yleisiä, ja että niitä tapaa melkein missä vaan. Kosteat kellarit, viileät varastot, ulkorakennusten katonrajat, jopa kirkkojen viinikellarit ovat lepakkojen lempipaikkoja.Niiden liikkeistä tiedetään varsin paljon, ja yllätyin kun retken johtaja kertoi, että lepakkoja rengastetaan samalla tavalla kuin lintuja. Noh, kyllähän ne linnuilta vähän näyttävätkin...
Retkelle lähdettiin siis auringon laskettua, suuntana järvenrantakaislikko, jossa lepakkojen tiedetään kokoontuvan saalistamaan hämärässä/pimeässä vedenpinnan hyönteisiä. Retken johtajalla oli mukanaan detektoreja ja mikrofoneja, joiden avulla oli tarkoitus kuulla lepakkojen ääniä. Aikamme käveltyä ääniä alkoikin kuulua, ensin matalaa naputusta, joka sitten kiihtyi rytmiseksi. Rytmin muutos tiesi hyönteisen surmaa ja lepakon saalistamisen onnistumista. Taskulamppujen valossa nähtiin nopeasti ohikiitäviä mustia välähdyksiä. Siinä ne pikkuviiksisiipat hujahtivat ohi himuisen kovalla vauhdilla. Pohjanlepakkoa saatiin odotella pitempi tovi ja melkein jo tuntui siltä, että pohjanlepakko ei meille retkeläisille "näyttäydy". Mutta onneksi odotus palkittiin viime hetkillä. Pohjanlepakon ääni on "maiskuvampi", kuin noiden siippojen. Kuvia en jostain syystä lepakoista ennättänyt saada, en edes ehtinyt ajatella yrittää kuvausta... ;) Mutta kivoja "yökuvia" otin sitten reitin varrelta.
Retki oli mahtava! Aion ehdottomasti osallistua toistekin, mikäli semmoinen järjestetään. Näihin kuviin ja tunnelmiin, kohti syyskuuta!
